Ensimmäisten ohjelmointitehtävien vääntämisestä tuntuu olevan iäisyys ja hyvän olon tunne sienten ja ninjojen, merirosvojen ja arkkujen kanssa tappelun ollessa takana päin valtaa mielen. Ne uuvuttavat hetket, jotka vietin sienten herkullisuusindeksien ja olentojen sijainnin asettelun parissa, ovat onnekseni tällä haavaa ohitse. Elämä oli yhtä verissä suin puurtamista, jokapäiväinen leipä piti repiä omasta selkänahasta ja assarit vaativat vielä tuhkatkin pesästä.
Ehkä hieman liioiteltu, mutta niin todenmukainen kuva elämäni ensimmäisestä ohjelmointikurssista tiivistyy noihin sanoihin. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että on todellisuudessä oppinutkin jotain. Hyvä ei tule helpolla, sanoi entinen mies. Näin on myös ohjelmointitaitojen suhteen.
Kurssillä käytetyt työmenetelmät, kuten ongelmalähtöinen oppiminen ja itsenäisen opiskelun alleviivaaminen teoriatehtävillä olivat varsin uusia tapoja opiskella, mutta kävi nopeasti ilmi, että näihin raameihin oli sopeudeuttava, mikäli ohjelmoinnista halusi jotain lopulta tietääkin. Kun asioista piti itse ottaa selvää, piti oppia aiempaa säntillisemmäksi toimissaan.
Itse koin jatkuvan tehtävätulvan alussa hyvinkin ahdistavalta. Koko ajan oli lähestymässä seuraava deadline ja varsinkin viikkojen pyörähtäessä loppupuoliskolleen, saattoi tuntea pienen stressipirun soittelevan riitasointuisia sävelmiään olkapäällä. Tähän onneksi kuitenkin tottui, kun pari kolme viikkoa oli kurssin parissa vierähtänyt. Lauantai-iltaiset tehtävien palautukset loivat turvallisen väylän syyslauantaiden viettoon baarin huuruisissa nurkissa.
Kurssisällön omaksuminen oli näin jälkikäteen tarkasteluna helpointa teoriatehtävien ja itse koodauksen lomassa, kun hyvät alkutiedot oli esseillä ja käsitekartoilla muodostettu. OLO-tapausten merkitys itse oppimisprosessissa jäi mielestäni hieman toissijaiseksi, vaikka itse oloilu oli varsinkin alussa hauskaa vaihtelua tavanomaisiin oppimismenetelmiin. OLO-sessiot ohjelmointikäsitteiden omaksuminen jäi melko vähälle, kun teoriatehtävät olivat jo asiansa ajaneet.
Suurin kysymysmerkki kurssissa oli mielestäni blogin merkitys oppimisessa. Blogikirjoitukset tuntuivat varsin irralliselta osalta koko muuhun kurssiin verrattuna, vaikka blogin tarkoituksena toisaalta oli OLO-sessioiden muodollinen kontrollointi. Bloginkirjoitusten merkitys opiskelussa jäi mielestäni hyvin vähäiselle, joten sen suhteen kurssia tulisi ainakin omasta mielestäni kehittää. On tietysti helppo arvostella ilman vastauksia, mutta tällä kertaa soorun siihen surutta.
Lopuksi voin todeta kurssin olleen pääosaltaan mielenkiintoinen kokonaisuus, jolta jäi runsaasti uusia tietoja ja taitoja käteen. Työmäärältään kurssi oli herkullinen ja sen ollessa takan on helppo hymyillä ja jatkaa uusin eväin kohti kevättä.
