Oman ohjelmointihistoriani voisi jakaa kahtia, aika ennen ja jälkeen päivän 12.9.2007. Ennen tuota maagista ajankohtaa tietoni perustuivat tietokonelehtien selailuun ja yläasteen atk-tunnilla Pascalilla kirjoitettuun Hello World! -ohjelmaan. 12.9 sitten istuin kuuntelemassa luentoa siitä kuinka olioon viitataan kaukosäätimellä.
Alku on usein hankalaa eikä Studio 1 ollut poikkeus. Vaikka ensimmäisten Java-tehtävien aikana käytiin läpi vain yksinkertaisia perusteita, nuo asiat vaikuttivat silloin kaikkea muuta kuin selkeiltä. Uuden ajattelutavan, niin matemaattisesti looginen kun se olikin, oppiminen ei tapahtunut ilman ongelmia ja pelkästään Javan syntaksin kanssa tuli tapeltua ihan tarpeeksi; oppimiskäyrä oli vähintäänkin jyrkkä. Hiljalleen koodin kirjoittaminen tuli kuitenkin tutummaksi ja perusasiat alkoivat riittävän toistamisen jälkeen luistaa.
Jotkut inhosivat esseiden ja käsitekarttojen vääntämistä. Itse kuitenkin näen ne hyvänä tapana oppia, tehtävät pakottivat ajattelemaan aiheita, pelkkä koodin suoltaminen ei riittänyt. Ryhmän innostuessa OLO-sessiot toimivat oikein hyvin ja PostIt-lappuja syntyi. Toisaalta välillä syksyn sateisina ja pimeinä iltapäivinä porukka oli niin apaattista, että koko kahden tunnin aikana saadut hyvät ideat oli laskettavissa yhden käden sormin. Kokonaisuutena ongelmalähtöisestä ryhmätyöskentelystä jäi kuitenkin hyvä maku: vaikka joku muu tekniikka olisi joskus saattanut toimia tehokkaampana muistijälkien jättäjänä, antoi ryhmätyöskentely kuitenkin paljon tuoreita näkökulmia omien ajatusten tueksi. Projekti toimi mainiona, joskin raskaana, huipentumana kokonaisuudelle, se testaa opittuja taitoja käytännössä paremmin ja laajemmin kuin yksikään tentti ikinä.
Studio 1 on kieltämättä massiivinen kokonaisuus, varsinkin kun korkeakouluopiskelusta ei ole aikaisempaa kokemusta: kaiken ajan voisi halutessaan käyttää koodin tai esseen hiomiseen ja seuraavaan deadlineen on aina alle viikko aikaa. Välillä logiikkavirhettä yöllä kolmatta tuntia metsästäessä ajatukset liukuivat väkisin Radioheadin klassikkokappaleeseen: “Please could you stop the noise, I’m trying to get some rest..When I am king, you will be first against the wall..” Toisaalta kun virheen sai korjattua, koodin tiivistettyä .jar-paketiksi ja vahvistusviestin perille menneestä tehtävästä sähköpostiin, oli tunnelma vähintäänkin hyvä.
Jonkinlainen kokonaisvaltaisuus on se mitä kurssista jäi päälimmäisenä mieleen: erilaiset opiskelutavat, erilaiset tehtävät, erilaiset ihmiset. Kokonaisuus on äärimmäisen yleissivistävä, tietokoneohjelmia on vaikea katsoa enää samalla tavalla kuin ennen ja neljässä kuukaudessa ehti saada jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä isot pojat tekevät Microsoftilla ja Nokialla. Kunnolla romantisoimalla voisi sanoa, että Studio 1 on enemmän kuin ohjelmointikurssi, se on instituutio, osa infolaista identiteettiä.
