Ai että tälläinenkin pitää vielä kirjoittaa. Henkilökohtainen avautumiseni kurssia kohtaan tiivistyi jo toiseen portfoliokysymykseen “Parannusehdotuksia.” Jo sitä kirjoitellessa tajusin mitä kaikkea kurssi sisälsikään. En edes muistanut robottiturnauksia, bottiseminaareja, en edes mainioita OLO-sessioita. Vaikka keksinkin monia aiheita urputtaa, oli kurssi silti mitä mainioin. Harvoin oppii niinkin lyhyessä ajassa niin paljon uutta. Vaikka deadlinet söivät ja takana ollut pitkä tauko minkään näköisen tekstin tuottamisessa (sitä on hyvä syyttää) aiheuttivat unettomia öitä, jäi lopulta suuhun varsin maukas maku. Kaiken maailman blogit ja muut nykynuorten hömpötykset voisi omasta mielestäni sivuuttaa halveksivan tuhahduksen saattelemana, mutta ilmeisesti maailmassa on myös eritavalla ajattelevia ihmisiä(?).
En tiedä onko kurssin loppuprojektin tekemisen ajoittaminen joululomalle erittäin ovela tapa testata kurssilaisten motivaatiota, vai vain aikaisempina vuosina urakasta selvinneiden tapa laittaa seuraavatkin sukupolvet kokemaan sama pas..tuska. Toki joku voisi sanoa, että mikään ei estänyt aloittamasta projektin vääntämistä jo kauan ennen joulua. Heille en vaivaudu edes vastaamaan. En ole katkera, olen vain pohtivainen.
Ensimmäinen shokki yliopistomaailmaan tottumattomana oli opastuksen vähäisyys. Apua kyllä sai kun sitä osasi kysyä, kalakirja oli ihan asiallinen paketti ja herra Google on muutenkin ihmisen paras kaveri. Ongelmaksi muodostui tilanteet, kun ei oikein edes tiennyt mistä lähteä liikenteeseen. Muutamat luennot, kuten grafiikkaa käsitellyt luento kurssin loppupuolella, puolustivat paikkaansa paremmin kuin hyvin. Niitä olisi saanut olla enemmänkin.
Nykymaailmassa harvoin kokee sellaista luomiseniloa (ja -tuskaa) kuin tällä kurssilla. Myös onnistumisen tunteet jäivät päällimmäisenä mieleen. Kun kaikesta tästä olen toipunut, saatan hyvinkin palata takaisin Javan pariin. Silmiini osui jo kesätyöntekijöitä etsivän firman mainos: “etsitään Javagurua”…
