Nyt on sitten elämäni työläin kurssi ohi ja tunnelmakin on sen mukainen. Päällimmäisenä mieleen jäänyt projekti jäi mieleen todella mahtavana kokemuksena, jossa työ kiitti lopulta tekijäänsä. Oman työn ja koko syksyn läpi jatkuneen oppimisprosessin tuloksen sai herkullisella tavalla näkyville omana pelattavana tietokonepelinä. Peliä tehdessä tunsin jopa ettei opiskelu ole ikinä ollut näin mukavaa ja palkitsevaa. Joululomalla olisi tosin ollut myös muutakin tekemistä.
Itse kurssi oli muuten hyvin suunniteltu, tehtäväkierroksia oli sopiva määrä ja niissä sai toteuttaa sopivassa määrin omaa vapautta tehdä asiat suurin piirtein parhaaksi kokemallaan tavalla. Olo-sessiot olivat niinikään todella hyviä, joskin niiden kautta tapahtuva oppiminen jäi ehkä hieman alle tavoitteen, sillä ongelmia lähestyttiin välillä ehkä vähän kummallisista näkökulmista ja aikaa kului joidenkin epäolennaisuuksien tulkkaamiseen. Joka tapauksessa olo-sessiot olivat todella iloisia, mukavia ja kannustavia tapahtumia, joissa ongelmia pääsi pohtimaan nimeomaan muiden kanssa yhdessä.
Tehtävänkierroksilla pidin etenkin jatkuvuudesta. Tehtävät monesti jatkuivat edellisistä ja jokainen tehtävä oli kuitenkin oma kokonaisuus, joten tuntui että kaikki liittyivät toisiinsa sen sijaan, että olisi joutunut ohjelmoimaan pieniä mihinkään liittymättömiä tehtäviä. Kierrokset olivat myös sopivan haastavia. Aina sai oppia paljon uutta.
Omat käsitekartat ja esseet sen sijaan olivat oikea piikki lihassa. Motivaatiota oli välillä vaikea löytää. Miksei olisi riittänyt että omaksuu itse opiskeltavat asiat kun nyt jo ulkoasun luomiseen meni paljon aikaa. No, ilokseni huomasin että käsitekarttoihin ja esseisiin valitut aiheet olivat ne vaikeimmat, joten omien ajatusten kerääminen tälläisiin töihin selkeytti oppimista melkoisesti, työlästä se silti oli.
Yhteevetona Studio 1 ei ollut ainostaan tähän mennessä suorittamistani kursseista paras, vaan myös mielenkiintoisin ja palkitsevan, toisaalta selvästi myöskin työläin. Paljon tuli tehtyä ja paljon tuli opittua. Projektin tekeminen oli silkkaa rautaa, ihan älyttömän kivaa loppupeleissa, vaikka monet yöunet jäivätkin väliin. Tosi kivaa oli, tätä lisää!