Loppupuheenvuoto

Oho. Nyt se on todella lopussa. Mahtava, aikaavievä, opettavainen, hajoiltu, mieleenpainuva, vaativa ja jännittävä Studio1. Mieleeni muistui hauska mielikuva viime kesältä, kun eräänä päivänä postilaatikkooni kolahti kirje, jossa toivotettiin tervetulleeksi Varaslähtöön tapaamaan tulevia opiskelukavereita. Kirjekuoressa oli myöskin räiskyvän värinen informaatiolehtinen syksyn suuresta opintokokonaisuudesta Studio1:sestä, yhdestä infon ‘omaleimaisista Studio-kursseista’. Muistan lukeneeni esitettä kesän aurinkoisessa lämmössä takapihan terassilla ja ihmetelleeni koko ohjelmointikäsitettä. Ja mitä ihmettä tarkoittaa että jokainen osaa ohjelmoida oman pienen pelin?! Aikaisempi kosketukseni Javaan kun oli se satunnainen kahvikuppi, joka joskus ilmestyi esille pelatessani jotain pikkupeliä netissä. Löysin taannoin tuon samaisen esitteeni ja huomasin lukevani sitä aivan erilaisin miettein. Vasta nyt teksti oikeastaan avautui minulle ja hymyilin huomatessani, kuinka sitä onkaan muuttunut näinkin lyhyen ajan aikana. Näistä mietteistä saammekin sopivan aasin sillan päivän polttavaan puheenaiheeseen: mitä siitä sittein oikein jäikään käteen?

Noh, luonnollinen vastaus on tietenkin tyydyttävät Java-koodaustaidot. Totta tuokin, mutta todellisuudessa Studio1 oli ja antoi paljon enemmän. Kurssin alussa kokoonnuimme oman OLO-ryhmämme kanssa T-talon neukkariin nimeltä Käymistila ja totuttelimme meille jokaiselle uuteen opiskelutekniikkaan. Ensimmäiset OLO-sessiot olivat Javaan johdattelemis tarkoituksensa lisäksi tutustumistilanteita: niissä sai ainutlaatuista ensikosketusta uusiin opiskelukavereihin. Tämä varmasti olikin yksi OLO-ryhmien päämääristä: yhdistää pientä joukkoamme ja opettaa meitä toimimään ryhmässä. Itse koin OLO-sessiot pääasiassa positiivisesti, alkuun oli tosiaan hyvä, että oli myös ihmiskontakteja ja alustusta aiheeseen, ettei meitä suoraan kylmästi isketty näytön eteen koodaamaan. Mukavaa oli myös, että ryhmämme suhtautui OLOiluun asenteella ja keskustelut olivat mielenkiintoisia ja innovatiivisia. Javasoturit-ryhmämme yhteistyö huipentui kuitenkin ryhmäkoodausprojekteihin, irkkibottiin ja robottiin. Ryhmässä koodaamisessa on puolensa, mutta kymmenen hengen porukkamme taisi silti olla hieman liian suuri sujuvaan yhteiskoodaukseen. Kuitenkin nämä projektit opettivat meille jotain ohjelmoinnin sosiaalisesta puolesta.

Itse ohjelmoinnista sen verran, että sitä oli paljon ja opin valtavasti. Koodaustehtävät haukkasivat tosin suuren osan vapaa-ajastani ja vasta myöhemmin ymmärsin, mitä eräs ISO-henkilö naurahti ensimmäisenä päivänä, kun me uudet phuksit tutkailimme väljältä näyttävää lukujärjestystä. Tulin tutuksi myös samaisen henkilön mainostamille perjantai-illoille Paniikissa. Aikaa vievyydestään huolimatta Java-tehtävät olivat olennainen osa kurssia, ja tietynlaisia etappeja matkallamme. Jokaisen tehtävän jälkeen huomasi, kuika sitä ihan huomaamattaan oli oppinut uusia asioita.

Älkäämme unohtako myöskään kurssimme joka toinen viikko tapahtuneita kässeepalautuksia. HTML-muodosssa palautettavia esseitä ja Cmap-toolsilla rakenenttavia käsitekarttojahan oli kurssissamme peräti viisi kappaletta. Käsitekartat oli itselleni uusi ja mielenkiintoinen tapa tutustua uusiin aiheisiin, mutta teoriatehtävien painoarvo kurssiarvosanassa jäi mietityttämään. Useammankin kerran kun tuntui, ettei kässeissämme ollut järjen hiventäkään, sovelsimme “kultaisen kahden prosentin säätöä”. Yhden kässeen painoarvo kun on vain niin vähän. Se ei kuitenkaan vastaa mielestäni teoriatehtäviin käytettävää aikaa, varsinkin jos toivottavaa olisi, että ne tehtäisiin aiheeseen paneutuen. Nyt teoriatehtäviä tehtiin hieman vasemmalla kädellä.. Painoarvosta puheen ollen huomaa hassun painotuksen blogin ja teoriatehtävien suhteen. Blogi painottaa 20% arvosanasta, eli tuplasti sen mitä esseet. Ajankäytännöllisesti laskien jos yhtä teoriatehtävää kohden käytti suunnilleen 5-6 tuntia, olisi kymmenkertaisesti sama aika täytynyt käyttää blogin kirjoittamiseen :/ Vaikka blogista oli ihan mukava lueskella oman ja muiden ryhmien kuulumisia ja kokemuksia, ei blogi mielestäni täyttänyt tarkoitustaan kurssilaisten keskustelufoorumina ja kevennyksenä koodaukseen. Nyt blogikirjoituksista tuli lähinnä pakkopullaa ja ylimääräistä rasitusta koodin lisäksi. Blogin konseptia voisi miettiä uudelleen tai ainakin sen painoarvoa arvosanaan voisi punnita.

Kaikkien kaikkiaan kurssi on ollut huima kokemus, ja uskonkin että sen ainoa tarkoitus ei suinkaan ollut opettaa meitä koodaamaan. Studio1:sen aikana olen tutustunut erittäin hyvin mahtaviin kurssikavereihini, ja olemme lähentyneet ryhmänä aivan eritavalla kuin jos kaikki kurssimme olisi olleet vain C1-tyyppisiä massaluentokursseja. Olen viettänyt hillittömän hauskoja hetkiä uusien ystävieni parissa niin Olkkarilla, Paniikissa kuin Maarillakin, mutta myös hajoillut yksinäni kotona epätoimivan koodin kanssa. Loppuunvetona: kurssista jäi käteen paljon, niin kokemuksia, muistoja, kuin valmiudet Java-ohjelmointiinkin. Ajan kullattua muistot uskon, että muistelen tätä phuksisyksyä aivan erityisellä lämmöllä!