Tai ainakin toivottavasti. Nyt kun ajattelee mitä kaikkea kurssin suoritukseen kuuluikaan (bottiseminaaria, käsitekarttaa, ohjelmointiharjoituksia…), ei tunnu lainkaan mahdottomalta ettei jotain olisi vain unohtunut välistä. Yhteen (tai no, teoriassa kahteen) kurssiin oli kyllä survottu uskomaton määrä erilaisia opetus- ja oppimismenettelyjä. Parhaimpana mieleen jäivät suhteellisen kiinnostavat ohjelmointiharjoitukset (Sikoban!), ryhmänä toteutetut Robotti ja Botti sekä, vaikka välillä kyrsi ankarasti ja meinasi itku päästä, projekti. Huonoimpia oman oppimiseni kannalta olivat OLO-sessiot ja tämä blogi. Molemmissa parhaimpana kannustimena toimi pakollisuus. Onneksi kaikki opiskelutavat pääosin tukivat toisiaan, muuten kurssista olisi muodostunut aikamoinen sillisalaatti. Tällaisenaan se tarjosi vain mukavaa vaihtelua ja jokaiselle jotakin. Kaiken kaikkiaan minä tykkäsin kurssista (olin tosin löytänyt sisäisen koodarini jo aikaisemmin).
Projekti oli hyvä osoitus siitä, ettei tämän kurssi ollut yksi niitä lukuisia, joilla raapaistaan jonkin aineen teoreettista pintaa. Käteen jäi konkreettisia asioita ja ohjelmoinnin sielunelämä on, jos ei tuttu, niin ainakin tajuttavissa. Projektin raportissakin totesin, että tärkeimpänä oppimanani asiana pidän Java-tiedon etsimistaitoa. Javassa on paljon valmiita luokkia, joita ei voi osata ulkoa. Tehtävänannoissa yleensä annettiin valmiiksi luokat ja metodit; käytä näitä, jos haluat saada tämän toimimaan. Projektissa kaikki piti itse kaivaa esiin ja oli hienoa löytää jokin juuri omaan ongelmaan sopiva valmis ratkaisu. Ei tarvinnut niin sanotusti keksiä sitä pyörää aina uudestaan.
Nyt kun kurssi rupeaa olemaan jo takanapäin, päällimmäisenä tunteena on helpotus. Toisaalta olo on vähän outo, koska Studio 1 täytti aikataulun tätä ennen aika hyvin. Eiköhän Studio 2 osittain korvaa tätä tyhjää kohtaa.
