Aloitetaan vaikka Java-tehtäväkierroksista. Tehtävät olivat ihan mukavia, kattavia ja mielenkiintoisia. Erityistä kiitosta ansaitsee tehtävien muodostama jatkumo. Olisin kaivannut tehtäviin lisää graafista puolta jo aikaisemmassa vaiheessa, sillä sen osuus muihin tehtävien aihealueisiin nähden korostui erityisesti ohjelmointiprojektissa. Nyt tuntui jotenkin hassulta että Javan grafiikkakirjastot – joihin monen kurssilaisen projekti nojasi – käytiin läpi vain nopeasti luennontapaisella ja siltä pohjalta vähemmän kokeneenkin koodaajan olisi pitänyt lähteä omaa projektiaan toteuttamaan.

Teoriatehtävät olivat myös mielenkiintoisia, mutta olisin toivonut että tehtävät olisi saatu paremmin osumaan yhteen juuri silloin tekeillä olevan java-tehtäväkierroksen kanssa. Ainakin itselleni teoriatehtävien opetuksellinen hyöty jäi aika laihaksi, ja varsinkin käsitekarttoja tehdessä asiat oppi oikeasti vasta myöhemmin koodatessaan. Ehdottomasti yhdyn myös yleiseen mielipiteeseen siitä, että teoriatehtävien painoarvo kurssiarvostelussa on aivan liian pieni suhteessa työmääräänsä.

OLO-sessiot olivat mielestäni kurssin kaksijakoisin osa. Toisaalta oli piristävää että kaiken yksilösuorittamisen keskellä oli mahdollisuus ryhmässä pohtia asioita ja kaikki tapauksetkin olivat ihan mielenkiintoisia. Toisaalta taas OLO-sessioista ei myöskään jäänyt lopulta paljoa käteen ainakaan opittujen asioiden muodossa, eivätkä ne harvat opitut asiatkaan juuri osuneet yhteen ainakaan kyseisenä hetkenä menossa olevan java-tehtävän kanssa.

Jotenkin myös koko ongelmalähtöisen oppimisen konsepti tökki. Avaussessioissa juuri kukaan ei oikeasti tiennyt käsiteltävästä aiheesta paljoakaan, jolloin niistä tarttui mieleen lähinnä mutu-tiedosta koostuva sekava tai jopa väärä kuva käsiteltävästä aiheesta. Purkusessiot taas jäivät kovin pinnallisiksi kokemuksiksi nekin, sillä pelkällä keskustelulla ei saatu tarpeeksi hyvin vaihdettua opiskeltuja tietoja. Post-it-laput ja kaaviot olisivat varmasti tässä vaiheessa paljon enemmän  hyödyksi.. Jos avaussessioiden ja purkusessioiden painotusta siis miettisi uudelleen voisi konseptista saada mielestäni huomattavasti tehokkaamman!

Bottiseminaari ja Robottiturnaus olivat  ihan hauskoja, mutta niiden oppi-anti jäi mielestäni kovin laihaksi. Ilmeisesti näiden tehtävien tarkoitus olisi opetella koodausprojektin tekoa tiimissä, mutta jotenkin se puoli jäi aika huteralle pohjalle. Olisi ollut asiallista pitää luento siitä, miten tiimikoodaaminen kannattaa toteuttaa. Nyt jokainen ryhmä yritti itse keksiä miten koodin tekeminen yhdessä onnistuisi parhaiten. Esimerkiksi SVN-systeemin käyttäminen (ja sen käytön opettaminen..) näiden tehtävien yhteydessä antaisi varmasti enemmän avuja tulevaisuutta varten.

Eniten kritiikkiä minussa herättää tämä blogi. Mielestäni blogi ei toiminut kurssin loogisena osana, ja siitä tuli lähinnä pakkopullaa muiden suoritusten oheen. Blogi ei pystynyt toimimaan opiskelijoiden keskinäisenä web 2.0-kanavana, vaan tuntui että blogiin piti lähinnä kirjoitella miniesseitä assareiden luettavaksi. Blogin tekemisen motivaatioksi ei riitä vain sen kohtuuttoman suuri osuus arvostelussa. Ja kaiken päälle lätkäistyt portfoliokysymykset olivat mielestäni lähinnä opiskelijoiden kiusaamista

Kurssin “huipennus” – ohjelmointiprojekti – on myös asia jonka konsepti olisi hyvä miettiä viimein uudelleen. Se, että kieltämättä rankan syksyn jälkeen tulee käyttää joululoma projektin tekemiseen on lähinnä epäinhimillistä ja verottaa varmasti seuraavan kevään kurssisuorituksiakin. Ohjelmointiprojekti sinänsä kuuluu kyllä ohjelmointikurssille, mutta se pitäisi pystyä kokonaisuudessaan pitämään ennen joulua. Aikataulua voisi tiivistää vaikka tiputtamalla viimeisen java-tehtäväkierroksen pois.

Kokonaisuutena olen kuitenkin kurssin sisältöön enimmäkseen tyytyväinen, joskin hieman paha maku jäi suuhun valtavan työmäärän ja sen aiheuttaman jatkuvan stressin ja väsymyksen takia. Kesällä lukiessani postissa tullutta kurssiesitettä en osannut yhtään aavistaa mitä oli tulossa. Vielä ensimmäisten viikkojenkaan aikana en osannut kuvitella mitä hauskaa ostamassani “Selvisin Studio 1:stä”-haalarimerkissä oli, mutta valitettavasti syksyn mittaan jutun juoni valkeni. Nyt kun kaikki on ohi, niin olo on helpottunut.

Parhaimmaksi oppimateriaaliksi on osoittautunut määrätietoinen Googlettaminen ja Java-APIn lukeminen. Lähes kurssin alusta lähtien minulla on aina koodateesani ollut vierekkäin koodi ja nettiselain joko eri näytöillä tai jaetulla ruudulla. Luen ohjetta ja tai googlettamaani esimerkkiä ja krijoitan samalla omaa koodiani. Firefoxin Java-API-hakukone-liitännäinen on osoittautunut korvaamattomaksi työkaluksi. Olen huomannut että itseasiassa opin kaikkein tehokkaimmin lukemalla valmista koodia ja esimerkkejä.

Syksyn alussa yritin opiskella asioita kirjasta lukemalla, mutta pian totesin ettei se ollut lainkaan tehokasta. Loppujen lopuksi Kalakirja on nyt useamman kuukauden päässyt pölyttymään hyllyssä. Hakuteoksena Google ja sen löytämät miljoonat sivut vain ovat huomattavasti näppärämpiä.

Haluan päästä heti kokeilemaan opettelemiani asioita, ja esimerkiksi ohjelmointiprojektin aikana syntyi iso kansiollinen testiluokkia. Jokaista uutta asiaa piti päästä heti testaamaan ja soveltamaan itse. Kommentoin runsaasti koodin sekaan ja kirjoitan itselleni auki mitä missäkin kohdassa tehdään, jolloin opin sen samalla. Testaan koodia hyvin tiheästi, jolloin virheet ja bugit huomaa nopeasti ja pystyy reagoimaan niihin. Pidän myös kirjaa siitä mitä on tekemättä ja mitä pitäisi parantaa, jolloin pystyn helposti palaamaan niihin kohtiin ja etsimään tietoa ratkaistakseni kohdat.

Etuja logiikan ja käyttöliittymän eriyttämisestä on useita. Ohjelmalogiikalle voidaan vaikka tehdä useita erilaisia käyttöliittymiä, jolloin samaan tietoon ja ominaisuuksiin pääsee käsiksi monella eri tavalla. Käyttöliittymissä on myös usein monia järjestelmäspesifejä asioita, jolloin eriyttäminen helpottaa erilaisen käyttöliittymien kehittämistä eri järjestelmille. Logiikan toteuttamisessa ei tällöin tarvitse välittää näistä järjestelmäkohtaisista asioista.

Kun ohjelman logiikka toteutetaan erillään käyttöliittymästä, niin myös ohjelman kehittämistä voidaan tehdä huomattavasti joustavammin.  Kun sovitaan tarkasti miten ohjelman eri osat kommunikoivat keskenään, niin ohjelmaa voi olla vaikka kehittämässä useita henkilöitä samanaikaisesti. Ohjelmaa myöskään harvoin suunnitellaan kerralla valmiiksi, jolloin mahdollisuus kehittää eri osia erikseen helpottaa huomattavasti ohjelman jatkokehitystä.

Varjopuolena logiikan ja käyttöliittymän erottamisessa on joissain tilanteissa ohjelman rakenteen turha hajoaminen, kun toisiinsa liittyviä asioita toteutetaan erillään. Lisäksi logiikan ja käyttöliittymän eriyttäminen johtaa väistämättä siihen, että eri luokkien välillä täytyy siirtää entistä enemmän tietoa. Käyttöliittymän täytyy välittää kaikki asiaan liittyvät parametrit mallille, ja joissain tilanteissa niitä saattaa olla aikamoinen määrä. Vaarana on myös epäkonsistentti tila logiikan ja käyttöliittymän välillä, jos tieto ei ole vaihtunut niiden välillä niin kuin pitäisi.

Käsitekartat jäivät ainakin minulle täydeksi mysteeriksi. Tavallisesti teen miellekarttoja kaikesta. Koko yliopistourani aikana olen tehnyt käsitekarttoja jokaisesta lukemastani kirjasta. Luulin, että käsitekarttojen tekeminen olisi minulle helppoa kuin mikä. Eipä ollutkaan. Olen tottunut tekemään käsitekartat oman logiikkani mukaan sellaisiksi, että ne hyödyttävät minua itseäni. En osannutkaan tehdä niistä sellaisia, että myös muut olisivat ne ymmärtäneet. Sinänsä ihastuin kyllä Cmap toolsiin ja latasin sen omalle koneellenikin ja olen käyttänyt sitä omien juttujeni tekemiseen. Harmi vain, että ohjelma on aika hidas.

Kaikesta tästä pitäisi ehkä löytää joku punainen lankakin. Se voisi olla, että esseiden ja käsitekarttojen painoarvoa kurssilla voisi nostaa. Luulisi, että joko esseet tai käsitekartat ovat sopivia oppimismuotoja melkein kaikille. Näin ollen niiden merkitystä ja niiden huolellista tekemistä voisi painottaa.

Itse kurssi oli muuten hyvin suunniteltu, tehtäväkierroksia oli sopiva määrä ja niissä sai toteuttaa sopivassa määrin omaa vapautta tehdä asiat suurin piirtein parhaaksi kokemallaan tavalla. Olo-sessiot olivat niinikään todella hyviä, joskin niiden kautta tapahtuva oppiminen jäi ehkä hieman alle tavoitteen, sillä ongelmia lähestyttiin välillä ehkä vähän kummallisista näkökulmista ja aikaa kului joidenkin epäolennaisuuksien tulkkaamiseen. Joka tapauksessa olo-sessiot olivat todella iloisia, mukavia ja kannustavia tapahtumia, joissa ongelmia pääsi pohtimaan nimeomaan muiden kanssa yhdessä.

Tehtävänkierroksilla pidin etenkin jatkuvuudesta. Tehtävät monesti jatkuivat edellisistä ja jokainen tehtävä oli kuitenkin oma kokonaisuus, joten tuntui että kaikki liittyivät toisiinsa sen sijaan, että olisi joutunut ohjelmoimaan pieniä mihinkään liittymättömiä tehtäviä. Kierrokset olivat myös sopivan haastavia. Aina sai oppia paljon uutta.

Omat käsitekartat ja esseet sen sijaan olivat oikea piikki lihassa. Motivaatiota oli välillä vaikea löytää. Miksei olisi riittänyt että omaksuu itse opiskeltavat asiat kun nyt jo ulkoasun luomiseen meni paljon aikaa. No, ilokseni huomasin että käsitekarttoihin ja esseisiin valitut aiheet olivat ne vaikeimmat, joten omien ajatusten kerääminen tälläisiin töihin selkeytti oppimista melkoisesti, työlästä se silti oli.

Yhteevetona Studio 1 ei ollut ainostaan tähän mennessä suorittamistani kursseista paras, vaan myös mielenkiintoisin ja palkitsevan, toisaalta selvästi myöskin työläin. Paljon tuli tehtyä ja paljon tuli opittua. Projektin tekeminen oli silkkaa rautaa, ihan älyttömän kivaa loppupeleissa, vaikka monet yöunet jäivätkin väliin. Tosi kivaa oli, tätä lisää!

Ensimmäiseksi mieleeni juolahti yksinkertaisesti, että kurssillahan olen oppinut ohjelmointia Java-kielellä. Tätä ei tietenkään käy kieltäminen, opin yksinkertaisesti ohjelmointia. Ohjelmointikierrosten myötä aloin hallita ja ymmärtää Java-kieltä yhä paremmin ja paremmin. Tämän lisäksi opin kuitenkin paljon muutakin. Vastaan kurssilla tulivat uudet oppimistavat ongelmalähtöisestä oppimisesta käytännön koodamisella oppimiseen. Jokaviikkoiset deadlinet eivät vain parantaneet stressinsietokykyäni vaan opettivat ajankäytön hallintaa. Lisäksi huomaan kurssin kokonaisuudessaan muuttaneen minua opiskelijana: ajatukset lukion kurssien vaikeuksista tuntuvat tällä hetkellä naurettavilta.

Mutta entä itse kurssi? Studio 1 oli toimiva kokonaisuus, joka suorastaan pakotti oppimaan ohjelmoimaan. Toimivat kotisivut ja tiedotus helpottivat itse työtaakkaa: koskaan ei ollut epäselvää mitä tulisi tehdä ja milloin. Hieman hämäävä asia kurssissa oli blogi, sekä sen suuri osuus arvosanasta. Kaikkien vastuulla oleva kirjoittelu ei tuntunut täysin toimivan. Lisäksi blogin aiheuttama työtaakka ei ollut lähelläkään sitä, mitä esimerkiksi ohjelmointiprojekti oli. Ja kuitenkin näiden osuus arvosanasta oli yhtä suuri.

Kurssilla olisin myös toivonut hieman enemmän luentoja. Opimme toki tulevien Java-tehtäväkierrosten aiheista tekemällä esseet, mutta olisin silti kaivannut kurssin puolivälissä jonkinlaista yhteistä opastusta. Välillä tuntui (Olo-sessioista ja ohjatuista koodaustunneista huolimata), että Javan opettelu jäi liikaakin omille harteille.

Tässä vaiheessa sanainen arkkuni tuntuu kovin tyhjältä. On vaikea pohtia kurssia, joka pitkään oli se kaikkein tärkein puheenaihe ja suurin stressin aiheuttaja. Studio 1 on käsite, jonka vain sen käyneet voivat ymmärtää. Haluaisinko tehdä kaiken tämän uudestaan? Varmasti en. Olenko tyytyväinen, että olen sen kuitenkin tehnyt? Yhtä varmasti olen. On jo hieman vaikea kuvitella, millainen fuksivuoteni olisi ollut ilman Studio 1:stä. Tästä kurssista sain taitoja, jotka voivat olla hyödyllisiä pitkälläkin tulevaisuudessa.

Tehtävä koski lähinnä yhtä lisäystä peliin, tulosten tallennus-toimintoa. Sitä ennen peliin lisättiin ajastin, jotta tuloksiin saatiin yksi kriteeri lisää. Tulokset riippuivat siis tehdyistä siirroista ja ajasta. Lisäksi tallensimme kahden luokan, tulosrivin ja tulostaulukon, avulla parhaat tulokset tiedostoon, joista sitten väsättiin näkymään taulukko parhaista tuloksista pelin päätteeksi.

Uutta ja hankalaa tehtävässä oli lähinnä tietojen tallennus tiedostoon ja tiedoston lukeminen. Cathcaamattomat poikkeukset aiheuttivat pitkään ongelmia, mutta päästiinhän niistäkin yli. Vaikka aluksi tehtävän 4 osiota vaikutti hyvin vähältä edellisen kierroksen 10 verrattuna, kului näihin yllättävän paljon aikaa. Tietojen tallennuksen lisäksi päänvaivaa tuotti suodatin, jonka piti piilottaa käyttäjältä kaikki muut tiedostot, paitsi kenttätiedostot. Yksinkertaiselta vaikuttava asia ei suostunutkaan toimimaan halutulla tavalla pitkään aikaan.

6. javatehtävää oli ihan mukava väsäillä, eikä edellisellä kierroksella aloitettuun peliin ollut vielä ehtinyt kyllästyä. (Toisin kuin niihin ensimmäiseen neljään….) Lisäksi tämän kerran aihe, tulosten tallennus tuntui hyvin hyödylliseltä asialta opetella, tulevaa projektiurakkaa ajatellen. Itse sain tehtävän pakolliset osiot toimintakuntoon vain hiukan ennen deadlinea, mutta muut pääsivät kartuttamaan ohjelmointitaitojaan lisäilemällä peliin yhtä jos toistakin bonusominaisuutta peliäänistä haamupelaajiin.

Viimeisen jar-paketin lähdettyä olo ei ollutkaan yhtä hurmioitunut kuin silloin ensimmäisät Java-tehtävää tuskaillessa. Mutta täytyy myöntää, kyllähän se kauniilta mutaman päivän päästä näytti, kun kurssin kotisivuilla olevassa tulostaulukossa ei enää ollut yhtään tyhjää solua oman nimen perässä!

Projekti oli hyvä osoitus siitä, ettei tämän kurssi ollut yksi niitä lukuisia, joilla raapaistaan jonkin aineen teoreettista pintaa. Käteen jäi konkreettisia asioita ja ohjelmoinnin sielunelämä on, jos ei tuttu, niin ainakin tajuttavissa. Projektin raportissakin totesin, että tärkeimpänä oppimanani asiana pidän Java-tiedon etsimistaitoa. Javassa on paljon valmiita luokkia, joita ei voi osata ulkoa. Tehtävänannoissa yleensä annettiin valmiiksi luokat ja metodit; käytä näitä, jos haluat saada tämän toimimaan. Projektissa kaikki piti itse kaivaa esiin ja oli hienoa löytää jokin juuri omaan ongelmaan sopiva valmis ratkaisu. Ei tarvinnut niin sanotusti keksiä sitä pyörää aina uudestaan.

Nyt kun kurssi rupeaa olemaan jo takanapäin, päällimmäisenä tunteena on helpotus. Toisaalta olo on vähän outo, koska Studio 1 täytti aikataulun tätä ennen aika hyvin. Eiköhän Studio 2 osittain korvaa tätä tyhjää kohtaa.

Huumorin ohella botilla oli myös syvällisempi puoli. Sanaan ‘filosofi’ botti tarttui heti, kertomalla kanavan keskustelijoille jonkin sen lukuisista elämänviisauksista.

En tiedä onko kurssin loppuprojektin tekemisen ajoittaminen joululomalle erittäin ovela tapa testata kurssilaisten motivaatiota, vai vain aikaisempina vuosina urakasta selvinneiden tapa laittaa seuraavatkin sukupolvet kokemaan sama pas..tuska. Toki joku voisi sanoa, että mikään ei estänyt aloittamasta projektin vääntämistä jo kauan ennen joulua. Heille en vaivaudu edes vastaamaan. En ole katkera, olen vain pohtivainen.

Ensimmäinen shokki yliopistomaailmaan tottumattomana oli opastuksen vähäisyys. Apua kyllä sai kun sitä osasi kysyä, kalakirja oli ihan asiallinen paketti ja herra Google on muutenkin ihmisen paras kaveri. Ongelmaksi muodostui tilanteet, kun ei oikein edes tiennyt mistä lähteä liikenteeseen. Muutamat luennot, kuten grafiikkaa käsitellyt luento kurssin loppupuolella, puolustivat paikkaansa paremmin kuin hyvin. Niitä olisi saanut olla enemmänkin.

Nykymaailmassa harvoin kokee sellaista luomiseniloa (ja -tuskaa) kuin tällä kurssilla. Myös onnistumisen tunteet jäivät päällimmäisenä mieleen. Kun kaikesta tästä olen toipunut, saatan hyvinkin palata takaisin Javan pariin. Silmiini osui jo kesätyöntekijöitä etsivän firman mainos: “etsitään Javagurua”…